keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Terveelliset elämäntavat reissun päällä! Part 2: Liikunta

Hellou ja terveiset Floridan auringon alta! :) 

Tämän päivän postauksen aiheena on liikunta lomamatkalla. Kuinka mahduttaa treenit lomapäivään ja mitä liikuntaa lomalla voisi harrastaa?


Lomalle lähtiessä pakkaan aina mukaan treenikamat! Juoksukengät kulkevat helposti mukana kaikkialle, ja juokseminen on varmasti helpoin liikuntamuoto toteuttaa lomalla, sillä voit vain astua ulos ovesta ja lähteä juoksemaan. Tietysti kaikkialla juokseminen ei ole mahdollista esimerkiksi turvallisuussyistä, mutta siinä tapauksessa kannattaa pyrkiä valitsemaan hotelli, jossa on kuntosali tai turvautua treeniin omassa hotellihuoneessa. Lomalla liikkuminen ei ole ainakaan minulle yhtä suunnitelmien mukaista kuin arkena, ja pääasia on vain päästä liikkumaan, jotta tulee hyvä mieli ja kroppa pysyy balanssissa kaiken herkuttelun keskellä! :)


Lomalla treeneissä voi myös lentää! ;)
Tässä muutamia vinkkejä lomaliikuntaan:
  • Paras ajankohta treenille on lomalla mielestäni aamu. Herää tunti tai pari aikaisemmin kuin lomaseurasi ja tee aamutreeni, jolloin et missaa päivän aktiviteetteja tai joudu stressaamaan siitä ehditkö liikkumaan myöhemmin päivällä! Lomapäivä lähtee hyvin käyntiin ja aamutreenin jälkeen herkullinen aamiainen maistuu niiiiin hyvälle!
  • Jos esimerkiksi juokseminen ei lomakohteessa ole mahdollista, niin yksi vaihtoehto on tehdä oma treeni hotellihuoneessa/loma-asunnossa. Jos käytössä on netti, niin ollaan jo pitkällä. Youtubesta löytyy paljon treenivideoita, esimerkiksi tämä:  http://www.youtube.com/watch?v=1Pc-NizMgg8
  • Jos netin käyttäminen ei onnistu, keksi omasta päästä treeni, jonka voit toteuttaa ilman ylimääräisiä tarvikkeita. Tee alkuun muutamia minuutteja kestävä aerobinen verryttely ja jatka sitten esimerkiksi punnerruksilla, tasakyykyillä, askelkyykyillä, ojentajapunneruksilla ja lankuilla jne. Hyvin saa sykkeen ylös ja koko kehon treeniin mukaan!
  •  Lomalla ei välttämättä tarvitse varsinaisesti treenata, kunhan pyrkii pysymään aktiivisena! Se tarkoittaa kävelemistä mahdollisimman paljon, uimista ja hyötyliikuntaa. On niin ja näin lasketaanko shoppailu liikunnaksi! ;) 
  • Jos olet innokas ryhmäliikkuja, kannattaa tsekata etukäteen mahdollisuus osallistua ryhmäliikuntatunneille lomakohteessa! Netistä löytyy useita palveluita, joista minulle tutuiksi ovat tulleet ainakin Yelp http://www.yelp.com/helsinki (tämä suomi-versio) ja GoRecess.com https://www.gorecess.com/,  josta voi löytää USA:n kaupunkien ryhmäliikuntatarjontaa. Vastaavia on varmasti eri maissa, joten kannattaa tutkia asiaa oman lomakohteen kohdalla! :)
Suunnitelmissani on Floridan reissulla juosta muutamia aamulenkkejä ja sen lisäksi tehdä itsenäisesti vähän lihaskuntotreeniä + venyttelyä sekä mahdollisesti myös uida. Odotan innolla lämpimissä keleissä juoksemista, ja tällä kertaa saan toivottavasti myös siskoni seuraksi juoksulenkeille, joten tulee kaksin verroin kivempaa! 

Mitä liikuntaa itse harrastat lomalla vai liikutko ollenkaan? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti